Markku Rauhalahti:                                                                                             
Lintulan luostari sotien kurimuksessa ja evakkotiellä
Lyhennelmä esitelmästä
Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistyksen kerhoilta 2.2.2016


Lintulan Pyhän Kolminaisuuden naisyhteisö, sittemmin nunnaluostari, perustettiin vuonna 1895. Luostari sijaitsi Kivennavan pitäjässä Polviselän ja Joutselän kylien välissä ja sain nimensä lähellä sijaitsevasta Lintulan kylästä ja joesta. Terijoen asemalle oli matkaa 15 kilometriä, Pietariin 53 km. Naisyhteisöön tuotiin 12 sisarta Etelä-Venäjältä.

Salaneuvos Feodor Petrovitš Neronov, vuodesta 1877 Venäjän Rautatiehallituksen yleisen osaston varajohtaja, lahjoitti puolet omistamastaan Lintulan hovitilasta ehdolla, että sille perustetaan naisten työ- ja hyväntekeväisyysyhteisö, joka myöhemmin muutettaisiin luostariksi. Sittemmin luostari sai ostaa häneltä lisää maata ja sai maita lahjaksi muiltakin. Luostaritila käsitti kaikkiaan 350 hehtaaria, josta metsää oli 230 hehtaaria ja peltoa runsaat 50 hehtaaria. Lintula oli toiminnaltaan maatalousluostari ja muistutti pientä maaseutukylää.

Lintulan luostarin ja usean muunkin venäläisen naisluostarin perustamiseen vaikutti ratkaisevasti rovasti Ioann Iljevits Sergijev, sittemmin Pyhä Johannes Kronstadtilainen (1829–1908). Hän toimi pappina Kronstadtin Andreaksen kirkossa ja oli mainittava sielunhoitaja, erirukoilija ja hyväntekeväisyysmies. Hänen luonaan kävi jopa 20 000 pyhiinvaeltajaa vuodessa. 

Pyhä Johannes Kronstadtilainen.


Lintulan kirkko ja päärakennus 1920-luvun alkupuolella.
 

Kivennapa oli 1900-luvun alkupuolella 47 kylän pitäjä; asukkaita oli 14 000, valtaosa suomenkielisiä. Venäjänkielistä väestöä oli varsinkin pitäjän lounaiskulmassa sijaitsevassa Raivolassa, johtuen siitä, että 1700/1800 -vaihteen tienoilla sinne tuotiin suureen rautatehtaaseen työväkeä Venäjältä. Alue oli luterilaista, mutta Raivolassa oli myös ortodoksinen kirkko.

Virallisesti luostariksi 

Lintulan naisyhteisö muutettiin virallisesti luostariksi vuonna 1905. Se sai nimekseen ”Lintulan Pyhän Kolminaisuuden yhteiselämäluostari Suomessa”. Alkuvuosikymmeninä nunnilla oli sopeutumisvaikeuksia ja moni palasi Venäjälle. Yhteisössä oli erinäisiä riitoja ja klikkiytymistä, johtajattariakin vaihdettiin. 1900-luvun alkupuolella luostarissa oli sisaria vain muutama.

Ensimmäisen kirkko luostarin pihapiirissä oli salaneuvos Neronov rakentanut jo ennen naisyhteisön perustamista. Se paloi vuonna 1916 ilmeisesti tuhopolttona. Uusi kirkko valmistui vuonna 1919. Varat siihen lahjoitti Suomeen emigroitunut ruhtinas I. N. Saltykoff. Ruhtinatar Saltykoffille tehtiin kirkon alle hautakappeli. Luostarin perustajan Neronovin hauta on kirkon seinän vierellä. 

Muita rakennuksia olivat mm. vanha ja uusi keljarakennus (= sisarten asuinrakennukset), päärakennus, kaksi papiston taloa ja koulurakennus. Talousrakennuksia olivat mm. navetta, tallit, mylly ja pieni saha, riihi ja leipomo.
.
Lintulan nunnia 1930-luvulla.

Kun raja Venäjälle sulkeutui, sieltä päin ei enää tullut tukea eikä sieltä enää tullut luostariin sisaria. Sisarten lukumäärä laskikin lähes olemattomiin. Sitten alkoi yhteisöön hiljakseen tulla suomalaisia. Vuonna 1930 oli kuitenkin vain kymmenen nunnaa ja yksi opettaja. Sen jälkeen jäsenten määrä nousi nopeasti ja jo vuonna 1933 yhteisöön kuului jo 42 jäsentä, heistä 13 oli suomalaisia.

Luostari sai pääasiallisen toimeentulonsa maa- ja karjataloudesta sekä metsänmyynneistä. Tilan navetassa oli nelisenkymmentä lehmää ja tallissa toistakymmentä hevosta. Lisäksi oli parinsadan kanan kanala. Myös hunajan tuotantoa harjoitettiin. Tilan tuotanto antoi yhteisölle kuitenkin perin niukan toimeentulon, ja talous olikin tiukalla ja asukkaiden elämä puutteellista.  

Evakkoon sodan jaloista 

Talvisodan alla lokakuussa 1939 Lintulan luostarin väki, silloin yhteensä 47 henkeä mukaan luettuna rippi-isä, pappismunkki Illirik, evakuoitiin. Ensimmäinen osa lähti 11.10.1939, toinen osa 12.10. ja kolmas ryhmä mukanaan luostarin karja 19.10. Heidät sijoitettiin Joroisten kunnan Maaveden kylään. Joroisissa luostarin väki joutui asumaan hajallaan monessa eri talossa. 

Vuoden 1940 tammikuussa luostarin väki siirrettiin Juvalle, Maivalan kansakoululle. Paikka oli kovin ahdas ja jo maaliskuussa sisaret siirrettiin taas eteen päin, nyt Luhangan Judinsalon saareen, 15 kilometriä mantereelta. Siellä majapaikaksi tuli vanha kansakoulu.  

Touko-kesäkuun vaihteessa 1940 luostarin väen evakkomatka jatkui Pohjois-Hämeeseen Kuhmalahdelle, jossa luostari oli yli kuusi vuotta. Kuhmalahdella luostarin väki sijoitettiin Vehkapuntarin kylän Ali-Hinkkalaan, sen suurikokoiseen vanhaan päärakennukseen. Vaikka Ali-Hinkkalan rakennus oli melko suuri, 30 metriä pitkä, tilat olivat 40 hengelle ahtaat. Rakennuksessa oli kamari pappismunkille ja toinen kamari yhteisesti igumenialle ja sihteerille, kaksi kamaria, ruokasali ja keittiö muita nunnia varten sekä sali kirkkosalina. Salistakin osa toimi majoitustilana. Yhteisissä asuintiloissa kukin rajasi verhoilla itselleen oman ”keljansa”. Nunnilla oli käytössään arjen elämälle tärkeät leivintupa, sauna ja karjakeittiö. Kirkkosalissa pidettiin jumalanpalvelus sunnuntaisin kello 11 ja siihen osallistui sisarten lisäksi Kuhmalahdella evakossa olleita Kivennavan ortodokseja ja ajoittain myös paikkakunnan luterilaistakin väkeä. 

Ali-Hinkkalan vanha päärakennus.  Nunnat Kuhmalahden Ali-Hinkkalassa

Nunnat olivat ahkeria ja monitaitoisia, olivathan he tehneet Lintulassa kaikkia maa-, karja- ja kotitalouden töitä, myös ”miesten töitä”. Miesten ollessa rintamalla nunnat olivat tervetulleena apuna lähiseudun tilojen ja kotien moninaisissa töissä, ja sitä kautta he hankkivat rahaa yhteisön tarpeisiin. Heillä oli myös oma perunamaansa ja vihannespalstansa, ja he marjastivat ja sienestivät ahkerasti. Myös kalastukseen he osallistuivat talon isäntäväen mukana. Muutamat heistä olivat taitavia käsitöiden tekijöitä. 

Pappismunkki Illirik tuli tutuksi paikkakunnalla ja hän oli erityisesti lasten suosiossa, koska hänellä oli aina antaa taskustaan valkoisia minttupastilleja. Hän myös lähetti kylän koululapsille kullekin oman joulukortin.
Jatkosodan aikana kolme nunnaa palasi Lintulaan, johon oli sijoitettuna mm. 18.Divisioonan joukkoja. Kannaksen suurhyökkäyksen aikana kesäkuussa 1944 he joutuivat palaamaan Kuhmalahdelle. Neljä nunnaa kuoli Kuhmalahden kaudella ja nämä saivat lopullisen lepopaikkansa Kuhmalahden kirkkomaalta. Siellä on heidän hautakumpunsa ja muistoristinsä. 

 
Pappismunkki Illirik.  Neljän nunnan hauta Kuhmalahden uudella hautausmaalla.

Heinäveden Palokkiin 

Sodan päätyttyä kävi selväksi, että entisille asuinsijoille Kannakselle ei ollut paluuta. Alettiin etsiä luostarille pysyvää sijoituspaikkaa ja se löytyi Heinäveden Palokista Hackman & Co:n mailta. Uusi paikka, Koskijärven kartano (kuva), sijaitsee noin 15 km:n päässä Uuden Valamon munkkiluostarista. Lintulan luostarin väki muutti Palokkiin elokuussa 1946. Sisarten lukumäärä oli evakkomatkalla vähentynyt. Palokkiin siirtyi kolmisenkymmentä sisarta ja rippi-isä.

Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostari Heinävedellä on 1960-luvulta lähtien suomalaistunut. Lintulassa on tällä haavaa yhdeksän nunnaa, kaksi viitankantajasisarta sekä kaksi vuodeksi otettua kuuliaisuussisarta. Maatalous on lopetettu ja pääelinkeinoina ovat kirkkotuohusten tuotanto luostarin kynttilätehtaassa ja matkailu. Kävijöitä on vuosittain 20 000–25 000. 

Luostarirakennusten kohtalo 

Lintulan luostarin rakennukset Kivennavalla tuhoutuivat Talvisodan aikana niin, että vain päärakennus jäi joltiseenkin kuntoon. Jatkosodan aikana 18. Divisioonan huolto käytti luostarin jäljellä olevia rakennuksia ja kunnosti mm. päärakennusta. Kirkosta jäi jäljelle vain muhkea kivijalka, ja sotien jälkeen osa kivijalastakin meni parempiin tarkoituksiin. Elokuussa 2007 huonokuntoinen päärakennus purettiin. Sotien jälkeisinä vuosikymmeniä entiselle luostarin alueelle on muodostunut pieni kyläyhteisö. 

Kesällä 2010 kirkon rauniot oli siivottu ja kesällä 2011 kirkkorakennuksen kivijalkaa oli alettu rakentaa uudelleen. Kirkkopiha oli työmaana, jolla pyöri pari konetta ja kymmenkunta miestä. Neljän-viiden vuoden työn tuloksena Lintulassa on taas Pyhän Kolminaisuuden kirkko, tehty sodassa tuhoutuneen kirkon piirustuksilla (kuva). Kirkko on noin 10 kilometrin päässä sijaitsevassa Haapalan (Leninskoje) kylässä olevan Pyhän Konstantinin ja Elenan naisluostarin sivupiste. Luostarissa asuu 16 nunnaa. Sinne on rakennettu uusi pääkirkko.

Teksti: Markku Rauhalahti
Kuvat: Arkistokuvia ja Markku Rauhalahti