Vierailu Sota-ajankuva -näyttelyssä
Sahalahti 3.7.2016

Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistyksen, Pajarin Poikien Perinneyhdistyksen sekä Tampereen Suojeluskunta- ja Lottamuseon sekä hallitusten jäsenet kävivät 3. heinäkuuta 2016 tutustumassa Sahalahden Museomakasiinissa esillä olleeseen näyttelyyn "Sota-ajankuva". Ennen näyttelyä käytiin kirkkomaalla laskemassa kukat Vapaussodassa valkoisten puolella taistelleen ja kaatuneen sahalahtelaisen Paavo Lehdon haudalle ja sotiemme 1939–1945 sankarihaudalle.

 Kukkien lasku Vapaussodan sankarivainajan Paavo Lehdon haudalle.


 Ryhmäkuva kukkien laskun jälkeen Sahalahden sankarihaudalla.

"Sota-ajankuva" -näyttelyn oli koostanut lähinnä omista kokoelmistaan Sahalahdella syntynyt ja sinne eläkepäivillään palannut FT Kari Elkelä. Elkelä on maanpuolustushistorian harrastaja ja tutkija. Hänellä on ollut aiemminkin useita näyttelyjä ja myös muiltakin kulttuurin aloilta. Kesällä 2016 julkistettiin hänen tekemänsä sahalahtelaiseen paikallishistoriaan ja perinnetietoon perustuva kirja "Tolellista ja uskomusta". Kirja pohjautuu Lauri Joosepinpoika Arran (1886–1968) kirjaamiin muisteloihin ja haastatteluihin. Arra oli aikanaan myös keskeinen toimija Sahalahden suojeluskunnassa. Hänen poikansa Lauri Arra (s. 1926) on seurannut isänsä jälkiä maanpuolustuksen ja sen perinteen vaikuttajana.

 Kari Elkelä kertoi näyttelystään Museomakasiinin ovella ja sisällä.

"Sota-ajankuva" -näyttelyssä oli ennen muuta esillä niin suomalaisten, saksalaisten kuin venäläistenkin harjoittama sotapropaganda. Paikallisväriä näyttelyssä antoi Sahalahden lottien toiminnasta kertova osio. – Näyttely on 5.9. - 31.10.2016 esillä Tampereen Suomalaisella Klubilla.

Teksti ja kuvat: Markku Rauhalahti