Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistyksen kerhoilta 1.10.2013

Kokousesitelmä (lyhennelmä)
Ekonomi Kari Niinikangas:
Petsamo Suomelle
Tohtori Thorsten Revallin johtama Petsamon retki keväällä 1918

Thorsten Renvallin johtama Petsamon retki keväällä 1918 käynnisti heimosotien sarjan. Retki liittyi Suomen laajentumispyrkimykseen Itä-Karjalaan ja Kuolan niemimaalle. Suomi halusi maailmansodan molempien suurvaltaryhmittymien hyväksyntää rajoistaan itsenäisyyden tunnustamisen yhteydessä. Senaatin mielestä yksityinen vapaaehtoisten ”valloitusretki ”  tukisi myös diplomaattisia ponnisteluja.

(Klas) Thorsten Renvall syntyi 1868 Turussa ja kuoli 1927 Helsingissä. Isä oli arkkipiispa Torsten Renvall ja veli senaattori Heikki Renvall. Filosofian kandidaatti 1893, tohtori 1911 (HY, eläintiede), opiskeli  myös Upsalassa ja Kööpenhaminassa. Teki luonnontieteellisiä tutkimusmatkoja Pohjois-Afrikkaan ja Lappiin. Toimi luonnonhistorian lehtorina Turussa ja Helsingissä. Vaikutti mm luonnonsuojelijana, kirjailijana, Turun Sanomien perustajana. Oli intomielinen isänmaan ystävä.

Vienanmerellä ja Muurmanskin alueella toimi v:sta 1915 alkaen englantilainen laivasto-osasto, joka yhdessä Venäjän laivaston kanssa turvasi meritien Pohjois-Venäjälle. Bolsevikkien valtaannousun jälkeen 1917 sen tärkein tehtävä oli vartioida Jäämeren satamiin jätettyjä ympärysvaltojen varastoja sekä turvata omien sotilasedustajien ja venäläisten pakolaisten pääsy pois Venäjältä. Saksan ja Venäjän 3.3.1918 solmiman rauhan jälkeen ympärysvallat pyrkivät muodostamaan uuden rintaman Pohjois-Venäjälle ja estämään Saksan pääsyn Jäämerelle.

Suomessa Mannerheim matkusti tammikuussa 1918 Vaasaan ja perusti sinne valkoisten päämajan. Venäläisten joukkojen riisuminen aseista alkoi 28.1.1918. Svinhufvud määräsi neljä senaattoria Vaasaan. Heikki Renvallin johtama Vaasan senaatti antoi julistuksen Suomen kansalle ja viranomaisille alistua sen valtaan.

Th. Renvall saapui Vaasaan helmikuussa 1918 osallistuttuaan Ahvenanmaan retkeen. Renvallin mielestä Suomi tarvitsi vahvaa rajavartiointia erityisesti Lapissa. Tamperelaisten liikemiesten kiinnostus pohjoiseen oli herännyt jo 1916. Myös Wallenius oli kiinnostunut Petsamosta

Renvallin retkikunnan valmistelua Vaasassa

Th. Renvall aloitti heti Vaasaan saavuttuaan keskustelun Lapin rajavartioinnista veljensä senaattori Heikki Renvallin kanssa. Hän alkoi koota retkikuntaa Vaasassa ja sai hankkeeseen mukaan  Ahvenanmaan retkeen osallistuneita. R. esitti suunnitelmansa Mannerheimille, joka kirjeessään 16.3.1918 lupasi aseita ja ampumatarvikkeita retkikunnalle. Senaatti ei ollut edennyt diplomaattista tietä Petsamon ja Itä-Karjalan kysymyksessä, joten se suhtautui myönteisesti yksityiseen suunnitelmaan. Senaatilla ei ollut tarkkaa kuvaa ympärysvaltojen suunnitelmista, Muurmanskin joukoista tiedettiin. Senaatti toivoi, että Suomi saisi vapaaehtoisjoukon avulla Petsamon haltuunsa ilman vastustusta. Petsamon liittämistä Suomeen voitaisiin sitten pitää tapahtuneena tosiasiana. Senaatilla oli tiedossa, että kansanvaltuuskunta oli sopinut 1.3.1918 Venäjän bolsevikkihallituksen kanssa Petsamon liittämisestä Suomeen.

Senaatti teki 4.4.1918 päätöksen Renvallin ehdotuksen mukaisesti retkikunnan perustamisesta. Se myönsi 250 000 markan määrärahan 250 miehen rajavartioston perustamisesta Pohjois-Suomen itärajalle ja määräsi summan maksettavaksi rajavartiosto päällikölle Th. Renvallille. Vartioston tuli olla toiminnassa kolme kuukautta. Päätös lähetettiin tiedoksi Oulun läänin maaherralle Matti von Nandelstadtille, jonka silmälläpidon ja määräysvallan alaiseksi retkikunta alistettiin. Nandelstadt oli Haminan kadettikoulun käynyt lakkautetun Suomen sotaväen upseeri.

Th. Renvall yritti saada retkikunnan johtajaksi kokeneen jääkärin. Miehistönsä pääjoukoksi oli lupautunut 100 vapaussodassa haavoittunutta ja parantunutta miestä. Retkikunnalle annettiin nimi ”Lapin jääkärit”. Retkikuntaan liittynyt Jalmari Ruokokoski suunnitteli sille lipun (kuva vas.).

Retkikunnan järjestelyä Rovaniemellä

Th. Renvall matkusti Senaatin päätöksen jälkeen Rovaniemelle vajaalukuisen esikuntansa kanssa. Oli välttämätöntä päästä Petsamoon ennen kelirikkoa. Retkikunnan kokoamista vaikeutti sotilasviranomaisten vastustus: hanke oli senaatin eikä ylipäällikön asettama. Asia ratkesi etappipäällikkö Rudolf Waldenin sähkösanomalla: ”Ryhtykää toimenpiteisiin Renvallin joukon täydentämiseksi korkeintaan 250 miehiseksi vapaaehtoisilla ylipäällikön käskystä.”

Aseet ja ammukset saatiin, koska Mannerheim oli ne jo luvannut. Varusteiden hankinnassa oli paikallisten sotilasviranomaisten vastustusta. Maaherran pyynnöstä pääintendentti Gösta Serlachius määräsi varusteet annettaviksi piirien varastoista. Retkikunnalta puuttui vielä lääkintöhallituksen ylijohtaja O. Sivénin lupaama lääkäri. Sekin järjestyi: Senaatti hyväksyi tohtori Laitisen liittyvän retkikuntaan oman ratsujoukon ”Lapin rakuunoiden”  kanssa. Senaatti ei määritellyt johtosuhteita selvästi.

Laitinen saapui Rovaniemelle 17.4.1918 ja alkoi neuvotella Renvallin kanssa ehdoista, joilla suostui liittymään retkikuntaan.  Renvall tarvitsi
lääkäriä, joten hänen oli hyväksyttävä, että hän ja Laitinen johtavat yhdessä retkikuntaa.
 
Lapin Jääkärien esikunta Rovaniemellä. Edessä vas. Renvall, Bäckman, Niemura, Ruokokoski, Vinberg ja Mehring. Takana neiti Id, rouva Ruokokoski, Aspelund ja neiti Fogelberg.

Retkikunnan järjestelyt Ivalossa ja Virtaniemellä

Retkikunta lähti Rovaniemeltä 18.4. Vahvuus oli vain 35 henkilöä. Renvallilla oli kiire eteenpäin. Retkikunta saapui Ivaloon 23.4.1918. Ivalossa oli eläinlääkäri Karhusen johtama 60 miehinen vartiojoukko. Karhunenkin vaati retkikunnan johtajuutta itselleen ehtona miesten luovuttamiselle. Maaherra lopetti pelin ja määräsi vartiojoukon Renvallille. Sähkösanoma Heikki Renvallilta kehotti jatkamaan välittömästi matkaa Virtaniemeen. Sotilaspoliittinen tilanne oli kärjistynyt.

Retkikunta saapui Virtaniemeen Paatsjoen rannalle 24.4.1918. Vahvuus oli 100 henkilöä, esikunnan osuus 25 henkilöä. Joukossa oli Lapin olojen tuntijoita 50 miestä, lappalaisia poromiehiä, oppaita ja koskenlaskijoita 20. Maaherra oli lähettänyt Oulusta lupaamansa 60 suojeluskuntalaista. Virtaniemessä hyväksyttiin sotilasorganisaatio: Johtajina Renvall ja Laitinen, jalkaväessä neljä komppaniaa sekä yksi kuularuiskukomppania. Komppanian kuului 20 - 30 miestä. Ratsuväen muodosti Laitisen Lapin rakuunoiden 10 miestä.  Lisäksi oli tiedotus, muonitus ja etappi.

Marssi kohti Petsamoa

Virtaniemeltä lähdettiin 26.4 ja raja ylitettiin 27.4. Höyhenjärvelle jätettiin vartio. 70 kilometrin päässä rajasta olevalle Salmijärvelle saavuttiin 1.5. Punaiset ja venäläiset olivat jättäneet kylän. Oululaiset saapuivat Salmijärvelle 5.5. Silloin tarkistettiin johtamissuhteita. Yritettiin hälventää eripuraa, jonka kaksoisjohtaminen oli aiheuttanut. Salmijärveltä lähdettiin 6.5. Sinne jätettiin vartio.  

Töllevistä esikunta teki retken Kolttakönkäälle, Boris Glebiin. Tämä alue julistettiin liitetyksi Suomeen. Sinne jätettiin komendantin johtama vartio ja Suomen leijonalippu. Koko retkikunta saapui Kuvernöörinkoskelle 9.5. aamulla. Kaikki hevoset lähetettiin Salmijärvelle. Tiedustelujoukko kulki yhden majatalon välin eli noin 10 kilometriä pääjoukon edellä. Se oli koko ajan puhelinyhteydessä pääjoukkoon. Tunturimatkaa jatkettiin 10.5. kello 0:30. taistelujärjestyksessä,  jonka muodosti kaksi noin puolen kilometrin päässä kulkevaa porrasta. Laitisen johtama ensimmäinen porras joutui taistelukosketukseen vihollisen kanssa kello 3. Vihollinen pakeni. Renvallin joukko saapui paikalle vasta kello 5. Vuoremin voiton jälkeen tri Laitinen vaati ja sai kiivaiden keskustelujen jälkeen johtajuuden itselleen. Voitokkaasta taistelusta lähetettiin päämajaan sähkösanoma.

Petsamon taistelu

Koko joukko saapui 12.5. kello 5 aamulla kolmen kilometrin päähän näköetäisyydelle Petsamosta. Vihollisen voimista ei ollut tietoa, jonka vuoksi hyökkäyssuunnitelma perustui tunturien asemaan ja maaston muotoon. Laitinen järjesti taisteluryhmityksen ja antoi yksityiskohtaisen taistelukäskyn. Hän valitsi komentopaikan joukkojen takaa kukkulalta varusteena kiikari ja apuna pari lähettiä.

Hyvin alkanut hyökkäys päättyi vahvaan väijyksissä olevaan puolustajaan, englantilaisiin. Laitinen antoi perääntymiskäskyn kello 9:30. Taistelua sivusta seurannut Renvall syytti Laitista pelkuruudesta. Seurauksena oli, että Laitinen luovutti Renvallille johtajuuden ja lähti rakuunoineen länteen. Perääntymisen järjestäminen jäi kesken, ja kuormasto oli hajallaan. Lapin jääkärien päälliköt hoitivat järjestelyt hyvin, ja retkikunta lähti rauhassa perääntymisretkelle. Myös konekiväärit ehdittiin hakea asemista. Renvall yritti turhaan taivutella jälkijoukkoa uuteen hyökkäykseen. Rauhoittaakseen miehiä Renvall jätti taistelupaikan viimeisenä. Koko retkikunta kokoontui viimeisen kerran Salmijärvellä 13.5. Renvall lähetti senaatille vetäytymistä koskevan sähkösanoman.

Takaisin Virtaniemellä

Renvallin johdolla päällystö päätti, että retkikunta vetäytyy Suomen puolelle Virtaniemeen, mutta Kolttaköngäs, Boris Gleb, pyritään säilyttämään. Virtaniemeltä käsin supistunut retkikunta teki useita yrityksiä Kolttakönkään pitämiseksi. Vaikeat keliolosuhteet, vihollisen hyökkäykset ja huollon puute johtivat siihen, että 18 Lapin jääkäriä antautui sotavangeiksi Norjaan. Renvall hajotti jääkärit 5.7.1918. Jäljellä oli 30 jääkäriä. Rajavartiointi siirtyi sotilasviranomaisille.

Suomi jätti Englannille 27.6. nootin, että Englanti oli estänyt suomalaista vapaajoukkoa ottamasta haltuunsa Petsamon aluetta, jota on oikeudellisesti pidetty Suomelle kuuluvana. Nootti sai aikaan, että Englanti oli vähällä julistaa sodan Suomelle. Tilanne rauhoittui vasta 9.8.1918, jolloin Englanti antoi vastauksensa.

Retken jälkeen

Retkellä kaatui viisi, haavoittui seitsemän, yksi kuoli espanjantautiin, 18 joutui vangiksi Norjaan ja kolme Muurmanskiin. Renvall huolehti miehistään kaikin tavoin retken jälkeen. Hän varmisti, että sovitut palkat maksettiin ja kantoi huolta haavoittuneista. Hän teki valtionhoitajalle anomuksen kunniamerkeistä useille Lapin jääkäreille. Renvall kirjoitti kertomuksen Lapin jääkärien toiminnasta 5.4 - 5.7.1918. Hän toi esille näkemyksensä retken epäonnistumiseen. Tärkeimpänä syynä hän pitää tri Laitisen toimintaa. Toisena syynä hän piti sitä, että sotilasviranomaiset vastustivat Vapaussodassa taistelleiden miesten rekrytointia.

Vaikka retkikunta ei onnistunut tavoitteissaan, ei sen työ ollut vailla merkitystä. Suomi toi retken avulla esille historiallisen oikeutensa Petsamoon. Tämä vaikutti osaltaan siihen, että Petsamo liitettiin Suomeen Tarton rauhassa vuonna 1920.

                                                                                                   Theodor Renvall; muotokuva: Mikko Oinonen
----------

Esitelmä perustuu Kari Niinikankaan artikkeliin Petsamo Suomelle! joka ilmestyi teoksessa Tervapääskyn siivellä – Thorsten Renvallin ja hänen huvilansa tarina (2013). Kirjaa (hinta 25 euroa plus 2 euron postikulut) voi tilata osoitteesta kari.niinikangas@lighthouse.fi tai puh. 040 715 4160.