Perinneyhdistyksen kerhoilta ja joulujuhla
04.12.2012 Vaskikodissa

Perinneyhdistyksen vuoden viimeistä kerhoiltaa ja samalla joulujuhlaa vietettiin joulupuuron ja torttukahvien kera ja monipuolista ohjelmaa seuraten. Jäsenet olivat noudattaneet kutsua runsaslukuisesti.

Aluksi Vaskiukkojen trio Arvo Tiainen, Matti Hokkanen ja Aimo Marjomaa esitti kaksi joululaulua. Triolla on ikää yhteensä noin 260 vuotta ja kaksi heistä on taistellut sekä talvi- että jatkosodassa.

Puuron jälkeen pianisti Juha-Antero Nättilä esitti Kaarlo Mikkolan säveltämän Vöyrin valssin; tämä oli kappaleen ensi esitys vuosikymmeniin. Ilkka Mäntyvaara oli löytänyt nuotit äitinsä, Kaarlo Mikkolan sisaren arkistosta.
 
Illan esitelmän piti Perinneyhdistyksen jäsen, diplomi-insinööri Ilkka Mäntyvaara. Hän kertoi sanoin ja kuvin enostaan vapaussoturi Kaarlo Mikkolasta (1891-1940).

Kaarlo Heikki Mikkola (1891–1940) toimi maanviljelijänä Hauholla, Teiskossa ja Janakkalassa 1914–1921, Rautatien puutavarakonttorin metsäkasöörinä 1919–1921 ja Hätilän kartanon vuokraviljelijänä Hämeenlinnan maalaiskunnassa 1921–1940.

Kansanedustajana hän toimi 01.09.1939–28.05.1940, kuoli kesken vaalikauden. Hän oli eduskunnan suuren valiokunnan ja ulkoasianvaliokunnan jäsen. 

Luottamustehtäviä mm: Hämeenlinnan maalaiskunnan kunnallislautakunnan esimies, Hämeenlinnan maalaiskunnan kunnanvaltuuston jäsen, Hämeenlinnan seudun osuuskassan hallituksen puheenjohtaja ja Hämeen heimoliiton hallituksen jäsen.

Kaarlo Mikkola taisteli Vapaussodassa Vöyrin pataljoonan 4. komppaniassa. Hän sävelsi vuonna 1918 Vöyrin valssin, toiselta nimeltään Kentälle jääneet.
 
Seppeleen lasku Vöyrin sankarihaudalle vuonna 1934 liittyen Vöyrin ssotakoulun muistokiven paljastukseen. Kuvassa vasemmalla jääkäri
(tässä kapteeni) Albert Rosenholm, konekiväärikomppanian päällikkö Vöyrin koulussa ja oikealla Kaarlo Mikkola. Kuva: Margareta Ehrmanin kokoelma.

Vöyrin pataljoonan 4. komppanian Kaarlo Mikkolan ryhmä. Kaarlo takana oikealla. Edessä toinen vasemmalta on Harry Tuompo, joka kuoli lento-onnettomuudessa Santahaminassa 1920. Hänen veljensä olivat eversti Yrjö Tuompo ja jääkäri (sittemmin kenraali) W. E. Tuompo. Kuva: Österbottens traditionsarkiv.

Joulujuhla jatkui musiikin merkeissä. Yhdessä laulettiin Arkihuolesi kaikki heitä sekä Maa on niin kaunis. Torttukahvien jälkeen ja illan päätteeksi pastori Hannu Uusmies piti puheen ja rukouksen sekä soitti trumpettisoolon.
 
 Juha-Antero Nättilä, piano  Hannu Uusmies: puhe ......  ... ja trumpetti
     
 Jouluisessa kerhoillassa oli mukana 60 perinneyhdistyksen jäsentä.

Raportti ja kuvat tilaisuudesta: Markku Rauhalahti